Koulutie kyläkirja - Keuruun kylät

Koulutie on kyläkirja joka kertoo muutoksesta

Kyläalueemme oma kirja kertoo ajasta, jolloin kylillä oli paljon elämää, suuria perheitä ja paljon lapsia. Ajasta, jolloin yhden pitkän kylätien varrella toimi neljä kansakoulua. Kouluja käytiin noin 300 talosta - nyt kaikki koulut on lakkautettu.

Koulutie2

Liesjärven koulu (1895) ja Lavikon koulut (1905) perustettiin aikana, jolloin Suomi ei vielä ollut itsenäinen maa. Suojärven koulu perustettiin 1918 ja Välkyn koulu 1922. Tuohon aikaan kyliltä löytyi tarvittavaa tahtoa ja sinnikästä työntekoa oman koulun perustamiseksi. Suojärvi ja Välkky kokivat 60-luvulla koulujen lakkauttamisen, Liesjärvi vuonna 2005 ja Lavikko 2007. Kyliltä loppuivat lapset.

Kylätie-kirjaan on pyritty löytämään kaikki ne kodit, joista alueella käytiin koulua. Lisäksi kirjasta löytyy entisajan muita asujaimistoja, seurantaloja, teiden nimistöjä, kylien persoonaallisuuksia ym. kylien elämään vaikuttaneita paikkoja ja henkilöitä. Paljon kuitenkin jää unholaan ja kirjasta löytyy eväitä jatkajalle.

Kirjan kirjoittaja on Hilkka Kutinlahti, joka kokosi tarinat kirjoihin ja kansiin talvella 2013-2014 kyläläisten antamien tietojen perusteella. Kirjan kustantaja ja markkinoija on kyläseuramme.

"Kun tunnemme menneisyytemme, osaamme elää tässä päivässä ja pystymme näkemään tulevaan".

Kirjan hinta on 30 € ja sitä voi tiedustella Paula Pusalta p. 050 534 8870 tai paula.pusa(at)saunalahti.fi.

Koulutie

Mielenkiintoinen ja elämänmakuinen Koulutie-kirja on 155 sivuinen ja sisältää myös aluekartan paikkamerkintöineen.